Rosetit

  • Ei hyvä, 1 / 5
  • Parannettavaa, 2 / 5
  • Ihan ok, 3 / 5
  • Loistava, 4 / 5
  • Erinomainen, 5 / 5

11 arvostelua. Keskiarvo: 4/5

Ei arvosteluja

Advertising information

Tänään paistoin elämäni ensimmäiset rosetit! Ensimmäiset neljä menivät
ihan pieleen, meinasin jo heittää raudan tiskialtaaseen ja taikinat
bioroskikseen, mutta päätin vielä yrittää. Kannatti! Näistä tulikin
tosi hyviä ja valmistuivat nopeasti. Etsin ohjeen netistä ja tein sen
mukaan. Ohjeen mukaan taikinasta tulisi 14 rosettia, mutta itse
onnistuin paistamaan 20 kelvollista niiden neljän kelvottoman lisäksi.
Neiti ”kohta neljä vee” sai hoitaa tomusokerin päälle siilaamisen.
Tällaisia niistä tuli.

Rosetit

Taikina:
1 muna
1 tl sokeria
1 dl maitoa
1 dl vehnäjauhoja 

Kypsentämiseen:
rypsiöljyä

Pinnalle:
tomusokeria

Vatkaa kulhossa taikinan ainekset tasaiseksi taikinaksi. Kuumenna öljy pienessä kattilassa. Kuumenna
rosettirauta hyvin kastamalla se kuumaan öljyyn, kasta sitten rauta
taikinaan siten, että puolet raudasta osuu taikinaan, upota rauta
öljyyn ja paista, kunnes rosetti on kauniin ruskea. Nosta rosetit
lautaselle talouspaperin päälle valumaan. Käytä rosetin irroittamiseen
raudasta tarvittaessa veistä. Siivilöi jäähtyneiden rosettien päälle tomusokeria.

P.S
Ne neljä ekaa tein tällä kuvassa olevalla perhosella, mutta koska ne
epäonnistuivat täysin, vaihdoin rautaan selkeämmän kuvion.

 

Advertising information

Julkaisupäivä:

Reseptin on laatinut:

Yhteistyössä