Jäätelöcharlotta (päivitetty)

  • Ei hyvä, 1 / 5
  • Parannettavaa, 2 / 5
  • Ihan ok, 3 / 5
  • Loistava, 4 / 5
  • Erinomainen, 5 / 5

10 arvostelua. Keskiarvo: 3.7/5

Ei arvosteluja

Advertising information

Jäätelöcharlotta

n. 10 annosta

Kääretorttu:
4 munaa
1 ½ dl sokeria
1 dl perunajauhoja
½ dl sokeroimatonta kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta

Täyte:
200 g marja-, tai hedelmähilloa
2 l jäätelöä
2 dl kinuski-, tai suklaakastiketta

Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi, lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista 225 asteessa noin 7 minuuttia. Kumoa sokeroidulle leivinpaperille ja levitä jäähtyneen torttulevyn pinnalle hilloa. Kääri tiukalle rullalle.
Leikkaa kääretorttu ohuiksi viipaleiksi. Vuoraa leivonta-, tai salaattikulho kelmulla ja asettele kääretorttuviipaleet kulhoon vieretysten siten, että kulhon pohja ja reunat peittyvät kääretorttuviipaleilla.

Laita päälle kerroksittain jäätelöä ja kinuski-, tai suklaakastiketta, kunnes kulho on ääriään myöten täynnä. Suojaa kelmulla ja nosta pakastimeen vähintään yön yli.
Kumoa jäätelöcharlotta tarjoiluvadille ja koristele esimerkiksi marjoilla tai kermavaahdolla.
Vinkki! Voit käyttää myös kaupan valmista kääretorttua ja laittaa charlotan sisään esimerkiksi erilaisia karamellirouheita, suklaarouheita tai marjoja.

Tässä jäädykkeessä maistuu eksoottisen raikas limetti. Daim-suklaa antaa makeutta. Herkkujäädyke nuorekkaaseen menoon.

Advertising information

Julkaisupäivä:

Reseptin on laatinut:

Yhteistyössä