Sokerikukkia

  • Ei hyvä, 1 / 5
  • Parannettavaa, 2 / 5
  • Ihan ok, 3 / 5
  • Loistava, 4 / 5
  • Erinomainen, 5 / 5

2 arvostelua. Keskiarvo: 5/5

Ei arvosteluja

Advertising information

Sokerikukkia

Sain viimein aikaiseksi kokeilla näitä pikeerikukkia. Taitoni eivät
riitä kummoisiin pursotuksiin, joten tuhersin pikkupalleroista kukkia.
Osaan laitoin keskelle helmiäis-sokerihelmiä. Leivinpaperista käännetyt
pursottimet eivät myöskään ole vahvuuteni, joten pursottelin näitä ihan
pursotinpussilla ja hyvin pienipäisellä tyllalla. Pursotettavaa massaa
olisi pitänyt olla enemmän, kuin yhdestä munanvalkuaisesta ja 3,5
dl:sta tomusokeria vatkattu määrä, nimittäin siitä tulee massaa lopulta
niin vähän, että se uppoaa suurimmaksi osaksi tyllan sisälle. Muutenhan
siitäkin määrästä saa jo ihan hyvän määrän kukkia. Siinäpä tuo jo
tulikin sanottua.

Sekasopan Marielta voi käydä kurkkimassa
yksityiskohtaisempia ohjeita. Oma tiivistetty ohjeeni on, että vatkaa 1
munanvalkuainen ja 3,5 dl tomusokeria kestäväksi vaahdoksi, värjää
halutessasi elintarvikevärillä. Pursota haluamiasi kuvioita
leivinpaperin päälle ja anna kuivua muutamasta tunnista eteenpäin.
Säilytä ilmavat sokerikoristeet kannellisessa rasiassa ja käytä kakun
ja levonnaisten koristeluun.

Advertising information

Julkaisupäivä:

Reseptin on laatinut:

Yhteistyössä