Tosca-jäätelökakku
Uusimmat reseptit
Advertising information
Tämä perinteinen toscakakku on saanut seurakseen jäätelöä.
Mukava tarjottava esimerkiksi mökillä.
Valmista etukäteen ja säilytä pakastimessa.
Tarjoilua voi helpottaa leikkaamalla toscakakku annospaloiksi ennen pakastamista.
Valmistin Tosca-jäätelökakun Eskimo paistosvuokaan, joka on alumiinia. Vuoka on sopivan korkea, jotta siihen mahtuu laittamaan vielä litran jäätelöä toscakakun lisäksi.
Vuoan voi käytön jälkeen pestä ja käyttää uudelleen esimerkiksi grillialustana.
Vuoan halkaisija on 22,8 cm.
Tosca-jäätelökakku
Pohja:
2 munaa
1,5 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 rkl kermaa
100 g margariinia
Pinnalle:
75 g mantelilastuja
75 g margariinia
1 dl sokeria
1,5 rkl vehnäjauhoja
1,5rkl maitoa
1 l vaniljajäätelöä
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet, lopuksi kerma ja sulatettu margariini.
Levitä taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle. Paista pohjaa ensin 200 asteisen uunin alatasolla noin 15 minuuttia.
Sillä aikaa kun pohja kypsyy, tee kuorrute.
Mittaa kattilaan mantelilastut, margariini, sokeri, vehnäjauhot ja maito, kiehauta.
Levitä kuorrute osittain paistetun pohjan päälle ja jatka paistamista, kunnes pinta on saanut kauniin värin.
Jäähdytä toscakakku ja kumoa se pois vuoasta.
Leikkaa vuoan pohjalle jäätelö ja tasoita pinta. Nosta päälle toscakakku.
Suojaa kelmulla ja nosta pakastimeen mielellään yön yli, jotta jäätelö ehtii jähmettyä torttupohjaan kiinni.
Nosta sulamaan 10 minuuttia ennen tarjoilua.